Sari Salovaara: Mihin tarvitaan DiDaa?

Teksti on julkaistu Kulttuuria kaikille -palvelun blogissa 29.11.2016.

DiDa tarjoaa yhdessä olemista, hauskanpitoa ja taiteesta nauttimista. DiDa on kansainvälinen vammaisten päivän juhla, joka kutsuu yleisöksi ja osallistujiksi lauantaina 3.12. kaikkia vauvasta vaariin. Karnevaalihenkisessä tapahtumassa on monenlaista, pääosin ilmaista ohjelmaa useassa paikassa Helsingin keskustassa. Yksi tapahtuman järjestäjistä on Kulttuuria kaikille -palvelu.

Tapahtuman ilme on iloinen, mutta taustalla on muutakin. DiDa tuo esiin vammaisten tekijöiden osaamista ja kutittelee aivosolujamme uusiin asentoihin. Mukana on vammaisia taiteilijoita ja taiteenharrastajia sekä esimerkiksi pyörätuoliskeittaaja ja paraurheilija suoraan huipulta. Mutta tarvitseeko vammainen tai johonkin muuhun vähemmistöön kuuluva taiteilija tai urheilija huomiota, joka perustuu hänen osaamisensa näkökulmasta toissijaisiin asioihin? Useimmat vähemmistötaiteilijathan eivät halua tulla lokeroiduiksi marginaaleille varatuille reunapaikoille, joten miksi sitten kukaan haluaisi profiloitua vammaisuuden kautta?

Ehkäpä DiDaa tarvitaan juuri normien purkuun. Normit ovat mielemme pohjalla olevia oletuksia siitä, mikä on normaalia ja samalla oikein. Kaavamainen olettamus saa meidät mieltämään tanssijan kehon tietynlaiseksi tai odottamaan näyttelijältä puhuttuja vuorosanoja. Siksi liikuntavammainen tanssija ja viittomakielellä kommunikoiva näyttelijä ovat ajattelulle dynamiittia. Heidän tekemänsä taiteen kautta toteutuu myös yksi taiteen perimmäisistä tehtävistä: se haastaa katsojan tarkastelemaan yhteiskuntamme itsestäänselvyyksiä ja kyseenalaistamaan käsityksiä niin sanotusta normaalista. Taiteilijat osoittavat harhaluuloiksi oletuksia ja pakottavat kysymään itseltämme, että onko päässämme paljonkin rajoja, joita siellä ei tarvitsisi olla. Pyörätuoleilla huikeasti taituroivat DiDassa mukana olevat kelaajat julistavat oikeutetusti, että ”Rajoitteet ovat vain omassa päässä”.

Miten sitten suhtautua ”normaalisti” itsellemme uuteen asiaan. Pystytäänkö kulttuurikentällä esimerkiksi tunnistamaan laatua ja arvottamaan taidetta, jossa lähtökohdat eivät ole totutunlaiset? Onko tanssija hyvä, jos hän ei hyppää korkealle? Onko näyttelijä taitava jos hänen äänensä ei kuljeta ajatustani mukanaan vaan muut ilmaisun keinot? Uskalletaanko vammaisten taiteilijoiden tekemästä taiteesta edes puhua ”oikeana” taiteena ja antaa myös kritiikkiä?

Vähemmistöillä, kuten vammaisilla ihmisillä, on monia vuoria kiivettävänään. Usein ne liittyvät normin ulkopuolelta tulemiseen, ihmisten asenteisiin ja yhteiskuntamme monimutkaisiin rakenteisiin. Oikeus taiteeseen ja kulttuuriin on kyllä taattu periaatteessa jokaiselle lainsäädännössä ja sopimuksissa.  Käytännössä kuitenkin törmäillään ahtaisiin rajoihin. Esimerkiksi lapsen pääseminen taiteen perusopetuksen piiriin tai muuten harrastamaan voi jäädä toteutumatta, vaikka periaatteessa siihen pitäisi olla mahdollisuus. Monen sote- ja taiteenalan työntekijän sormien kautta valutetaan päätöksiä, jotka estävät tai mahdollistavat asioita. Saadaanko kulkeminen harrastuksen pariin onnistumaan, huolitaanko mukaan, onko tarjolla riittävästi apua? Käytännön päätösten taustalla on aina myös asenteita: uskooko kukaan että lapsi voi, osaa ja pystyy kunhan olosuhteet saadaan toimiviksi?

On harvinaista, että vammainen ihminen kouluttautuisi ammattitaiteilijaksi. Vaikka jokainen vammainen ihminen pohjimmiltaan kokisi olevansa tavallinen ihminen siinä missä muutkin, hänellä on järjestettävänään hyvin monta arkiseen elämään ja opiskelun mahdollistumiseen liittyvää asiaa ennen kuin taiteellisille intohimoille on tilaa ja tilaisuuksia.

Toisin on DiDa-tapahtumassa, siellä tulee olemaan tilaa! Perinteinen rokkiklubi Tavastia ja muut tapahtumapaikat taipuvat muutamalle uudenlaiselle mutkalle ja tuulettavat kansainvälisenä vammaisten päivänä taiteen moniäänisyyttä. DiDa muistuttaa vapaudesta tehdä omannäköistä jälkeä sekä kaikille ihmisille yhteisestä ilmaisun ja jakamisen voimasta.

Teksti: Sari Salovaara, Kulttuuria kaikille -palvelu
Kuva: DiDa 2016

Dida-hahmo siveltimien ja opaskoiran kanssa

Tukilinja: Vammaisten päivä on nyt yhtä juhlaa!

Sanni Purhosen teksti julkaistu Tukilinja-lehdessä 6/2016 (s. 18–20). 

Ajassa mukana: Vammaisten päivä on nyt yhtä juhlaa!

DiDa 2016 tarjoaa monipuolista, hauskaa ohjelmaa Helsingin keskustassa 3.12. lauantaina. Tavoitteena on luoda vammaisten päivän yleisötapahtumasta perinne.

Kansainvälisen vammaisten päivän juhlaa vietetään joulukuun alussa Helsingissä ensimmäistä kertaa toden teolla. Vammaisjärjestöjen, kulttuurilaitosten ja Tukilinja-lehden yhteisvoimin järjestämä verkostotapahtuma DiDa 2016 (Disability Day Art and Action) on uusi, avoin verkostotapahtuma, joka kokoaa kaikki juhlimaan päivää yhdessä.

DiDa alkaa puoliltapäivin useissa eri tapahtumapaikoissa Helsingin keskustassa ja jatkuu iltaan saakka. Koko perhe on tervetullut suurelle yleisölle – niin vammaisille kuin vammattomillekin –suunnattuihin tapahtumiin. Päivän päänäyttämönä on Tavastiaklubi, jossa riittää ohjelmaa ja taidetuotteiden myyntipöytiä klo 12–15.00. Tavastialla ohjelmanumeroihin kuuluu muun muassa temppurata: Voimakaksikon nimeltä Rajoitteet ovat vain omassa päässä! muodostavat kuulantyöntäjä, keihäänheittäjä ja pyörätuolitemppuilija Aleksi Kirjonen sekä ratakelauksen tuore paralympiamitalisti Henry Manni.

Kaksikon juontaman ja suunnitteleman radan tarkoituksena on päästää ihmiset kokeilemaan taitojaan pyörätuolin käsittelyssä ja kohtaamaan pyörätuolinkäyttäjän arkipäivää, kuten mukulakiviä, kynnyksiä, ramppeja ja tavaroiden kuljetusta. Kirjonen ja Manni ovat kutsuneet tapahtumaan seurakseen myös räppäävän Hulttioveljekset-duon, joka nostattaa kierroksia lavalla samalla, kun temppurata aukeaa yleisölle.

Aleksi Kirjonen & Henry Manni
Voimakaksikko Henry Manni ja Aleksi Kirjonen näyttävät Tavastian pääjuhlan temppuradalla esimerkkiä. Yleisökin voi kokeilla pyörätuolin käsittelyä radalla.

Voimakaksikko tsemppaa

Saimme puhelimen päähän Henry Mannin ja kysyimme, mitä voimakaksikko ja Hulttioveljekset haluavat esityksellään sanoa.

“Toivoisin, että Rajoitteet ovat vain omassa päässä -mottomme tsemppaa ihmisiä eteenpäin, ja he saavat siitä voimaa. Meille on tärkeintä yrittää auttaa ihmisiä ja antaa vinkkejä, että jokainen löytäisi oman juttunsa. Saamme paljon viestejä Facebookiin. Esimerkkinä vaikkapa eräs 13-vuotias pyörätuolinkäyttäjä, joka äskettäin kiinnostui kauttamme urheilusta. Sellainen antaa motivaatiota omaankin tekemiseen.”

Kerro vähän yhteistyöstänne Hulttioveljesten kanssa – keitä he ovat ja mistä kaikki lähti liikkeelle?

“Hulttioveljeksetkin löysivät meidät Facebookista. He ovat siis ihan oikeasti veljeksiä, räppäreitä ja tosi symppis-tyyppejä. He kysyivät, voisiko meistä tehdä biisin, ja siitä yhteistyö lähti kehittymään. Nyt biisiin kuvataan musiikkivideota, joka toivottavasti valmistuu tässä ihan pian.”

Juhlan aihetta riittää

Vammaisten päivä ei ole aiemmin ollut Suomessa kauhean näkyvästi esillä. Mistä luulet, että se johtuu ja miksi päivää kannattaa juhlia? “Vaikea sanoa, aiemmin päivää ei varmaan vaan olla tuotu esiin tarpeeksi. Myös media voisi tuoda päivää enemmän tietoisuuteen. On erittäin hienoa, että tällainen upea juhla nyt järjestetään ja mahtavaa saada olla siinä mukana!”

Lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPum puolestaan tuo tapahtumaan pellejä ja pyörätuolitanssijoita sisältävän musiikki-akrobatia-tanssishown. Pirautimme yhdistyksen toiminnanjohtaja Piritta Suomiselle ja kysyimme häneltäkin, miksi 3.12. on syytä juhlaan.

“Yhteisten elämysten kautta voidaan edistää tasa-arvoa, häivyttää ihmisryhmien rajoja ja varmistaa, että kaikki huomioidaan. Eikä tämä tietenkään rajoitu vain yhteen päivään vuodessa – koko toimintamme perustuu yhdessä tekemiseen ja hauskanpitoon.”

Lastensirkus ja pellebändi

Millainen show on luvassa, Piritta Suominen?

“Ohjelmanumerossamme tekevät yhteistyötä Pirkanmaan pyörätuolitanssijat ja improvisaatiolauluja esittävä pellebändi. Emme vielä itsekään tiedä, mitä kaikkea on luvassa. Odotamme innolla tapahtumaa, on tosi hienoa päästä esiintymään sinne!”

Tavastialla esiintyy myös tekstiili- ja käsitetaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heinonen Tickle the Cripple -performanssinsa kanssa. Teos kertoo eri kuplissa elämisestä, kohtaamisen ja koskettamisen vaikeudesta ja viittaa myös seulontoihin ja lääketieteelliseen tapaan suhtautua vammaisuuteen. Taiteilija on kuplan alla ja erillisen tason päällä – osallistujien kutitettavana ja tuottamassa vuorovaikutteista liikettä kutittajien kanssa.

Tamperelainen SirkusRakkausPumPum ottaa Tavastian haltuunsa – pelleorkesteri ja klovnit huolehtivat siitä, ettei kenelläkään ole tylsää!

Taiteilija kuplan sisällä

Mistä teoksessasi on kysymys, Jenni-Juulia?

”Kohtaamisen hankaluudesta. Haluan tehdä kutittajan olon ehkä vähän vaivaantuneeksi ja herätellä ajattelemaan sitä, miten vammaisiin yleensä suhtaudutaan, miten meitä esimerkiksi kosketetaan. Mutta kyllä teoksen voi ottaa ihan huumorilla, jos tällaista kohtaamista ei synny!”

Mitä toivoisit 3.12. juhlalta?

”Vammaisilla ei ole omaa juhlaa, joka puhuttelisi myös valtaväestöä, niin kuin vaikka Pride-kulkue. Tuntuu, että vähemmistönä meidät ja syrjintämme yhä ensimmäiseksi unohdetaan. Toivoisin siis solidaarisuutta ja sitä, ettei tämä jää vain pienen piirin jutuksi.”

Mainittujen taiteilijoiden ja tähtien lisäksi Tavastian ohjelmassa voi ihailla integroidun tanssin ryhmän KaaosCompanyn teosta Rikkinäinen puhelin / Chinese Whispers. Tanssijat Jonna Lehto ja Gunilla Sjövall leikkivät eri tulkinnoilla käyttäen hyödykseen esineteatteria ja tekstiä.

Tapahtumia ympäri kaupunkia

Kampissakin tapahtuu: Naura Tanssi Hengitä -työpajassa Narikkatorin Laituri-yleisötilassa kaivetaan esiin sisäinen lapsi, annetaan lupa ilolle ja kohtaamisille. Valmentaja Noora Västisen vetämän pajan menetelminä käytetään naurujoogaa, luovaa tanssia, liike-, hengitys- ja -rentoutusharjoituksia. Harjoitukset soveltuvat kaiken ikäisille, apuvälineen kera tai ilman.

Monet tunnetut taiteen toimijat ovat mukana päivän menossa yhteistyökumppaneina: Ateneumin taidemuseossa voi luoda savesta muotokuvansa, Kiasmassa osallistua keskustelevaan opastukseen ja Sanomatalon Art Galleria Kaarisillassa tuunata hassua huonekalua.

Kansallisteatterin lastennäytelmä Mauri ja vähä-älypuhelin kohtaa katsojansa myös viittomin. Lapinlahden Lähde julistaa marginaaliryhmien kulttuurisia oikeuksia esityksin ja työpajoin. Päivän viralliset päätösbileet pidetään Kansallisteatterin Lavaklubin Omatuntoklubilla runouden merkeissä.

Koko tapahtuma on tietysti mahdollisimman saavutettava ja esteetön – ja suurelta osin ilmainen. Lisäksi on syytä olla kuulolla: SosPed-säätiön Mieletöntä valoa -hankkeen mediapaja toimittaa radio-ohjelmaa nettiin suoraan tapahtumien sykkeestä.

Sanni Purhonen, kuva: Ismo Helen
Runoilija Sanni Purhonen esiintyy DiDa-päivänä Lavaklubilla.

Verkostoyhteistyötä tarjolla

Tukilinja on mukana tuottamassa ja organisoimassa tapahtumaa yhteistyössä Kynnys ry:n, Kulttuuriyhdistys Suomen Eucrea ry:n ja Kulttuuria kaikille -palvelun kanssa. Verkostoon ovat jatkossa tervetulleita kaikki teemaan sopivat tapahtumat ja toimijat!

Tarkemmat tiedot päivän tapahtumista löydät netistä os.: www.disabilityday.fi sekä www.facebook.com/DiDay/. Voit myös repäistä mukaasi ohjelman tämän lehden sivulta 20!

Teksti: Sanni Purhonen
Kuvat: DiDa 2016