Taidetta tehdään monesta syystä

Taiteen merkitystä ihmiskunnalle ei voi aliarvioida, sillä kautta historian on jokaisella yhteisöllä ollut omia taiteenmuotoja. Taidetta on tehty ihmiskunnan ensiaskeleista lähtien, ja tullaan todennäköisesti tuottamaan niin kauan kuin ihminen kävelee maan kamaralla. Taiteen tekemisen motiivit ovat olleet aina hyvin moninaiset ja jokaisella taiteilijalla on usein hyvin erilaiset lähtökohdat taiteen tekemiseen, mutta joitakin yleisiä syitä taiteen tekemiseen on löydettävissä. Taidetta saatetaan esimerkiksi tehdä vaikuttamaan tai kantaa ottamaan. Hyviä esimerkkejä kantaaottavasta taiteesta voivat olla pilakuvat tai vaikkapa poliittinen satiiri.

Taidetta tehdään myös mainoksiin ja markkinointiin, ja käytännössä taiteen keinoin on pyritty myymään erilaisia tuotteita ja palveluita hyvinkin pitkään. Mainostamalla ja kantaaottavalla taiteella voidaan myös pyrkiä vaikuttamaan katsojaan alitajuntaisesti, jolloin kyse voi olla myös propagandasta. Ympäri maailmaa Yhdysvalloista fasismin Italiaan ja Natsi-Saksasta Neuvostoliittoon on taidetta käytetty myös levittämään erilaisia ideologioita. Hyvin usein näillä ideologioilla ei ole juuri mitään tekemistä totuuden kanssa, mutta taide on osoittautunut erittäin voimakkaaksi keinoksi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.

Taiteella pyritäänkin hyvin usein myös piristämään ihmisiä, sillä taideteokset saattavat saada ihmiset iloisiksi riippuen aiheesta. Taiteella on mahtava voima herättää ajatusten lisäksi myös tunteita. Tähän perustuu erityisesti elokuvataide, jonka tärkein tavoite on pyrkiä herättämään erilaisia tunteita katsojassa. Erityisen totta tämä on dokumentaarisessa elokuvassa, mikä vaikuttaa mitäänsanomattomalta katsojasta, mikäli se ei pysty herättämään tunteita katsojassa.

Taiteella pyritään usein myös kritisoimaan ja kyseenalaistamaan vallitsevia taiteensuuntauksia. Monet tekijät ovat nähneet, että taiteensuuntaukset ovat kahlitsevia ja rajoittavia karsien näin taiteellisen luomisen mahdollisuuksia. Nykymaailmassa vallitseva taiteensuuntaus on post-modernismi, joka käsitetään usein virheellisesti viimeiseksi merkittäväksi taiteensuuntaukseksi. Post-modernismin aikana taide on alettu nähdä myös yhä enemmän kulutushyödykkeenä tai sijoituskohteena. Taiteesta on noussut merkittävä sijoituskohde. Kuitenkin vaikka post-modernismin valtakausi on kestänyt poikkeuksellisen pitkään, tulee myös sekin taiteenmuotona siirtymään historiaan. Taidetta tehdään myös herättämään ajatuksia, ja hyvin usein yksi kuva saattaa kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Taidetta tuotetaan myös esittämään jotakin, joista muotokuvat ovat loistava esimerkki. Taidetta tehdään myös hengellisistä ja uskonnollisista syistä. Tällaisella taiteella pyritään kuvaamaan hengellisiä asioita ja tuomaan taiteen kokija lähemmäksi Jumalaa. Hyvä esimerkki tällaisesta taiteesta on ikonitaide.

Taide voimaannuttaa yhteisön

Taide pystyy myös voimaannuttamaan yhteisöjä. Taiteella on uskomaton parantava voima, sillä taiteen avulla on mahdollista käsitellä kipeitäkin asioita, joita ei olisi mahdollista nostaa esiin esimerkiksi lehdistössä. Hyvä taide on aina ollut tavalla tai toisella vallankumouksellista, ja hyvä taide on auttanut muuttamaan maailmaan. Monet suuret taiteilijat, kuten John Lennon, Fela Kuti, Picasso ja Andrei Tarkovsky ovat pyrkineet herättämään ihmisten tietoisuutta ympäri maailmaa.

Taiteen vaikuttavuus ei ole kuitenkaan itseisarvo, vaan taiteen parannusvoimaa voidaan käyttää myös yksityisesti tai paikallisesti. Monille syrjityille yhteisöille taiteesta on tullut tärkeä voimavara yhteisön itsetunnon nostamisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon vammaiset. Vammaisten tekemä taide auttaa vammaisia ilmaisemaan itseään. Se on myös yksi tehokkaimmista tavoista vammaisille kerätä itseluottamusta, sillä taidetta voi tehdä myös ilman toimivia käsiä tai jalkoja.

Vammaisten taiteessa on kyse ihmisoikeuksista

Mahdollisuus tehdä taidetta on monelle vammaistaiteilijalle ihmisoikeuskysymys. Oikeus ilmaista itseään vapaasti on yksi ihmisen perusoikeuksista ja kuuluu näin ollen myös vammaisille. Toisaalta vammaisten taiteilijoiden asema yhteiskunnassa ei ole läheskään yhtä hyvä verrattuna ei-vammaisiin taiteilijoihin. Apurahojen saaminen ja pääsy koulutukseen on huomattavasti hankalampaa vammaiselle taiteilijalle, vaikka kyseessä olisikin erittäin lahjakas taiteilija.

Tukemalla ja ostamalla vammaisten taiteilijoiden taidetta on mahdollisuus tukea myös ihmisoikeustyötä ja auttaa vammaisia taiteilijoita ihmisarvoisen elämän saavuttamisessa. Jokaisen vammaisen taiteilijan haave on pystyä elämään omalla taiteellaan sekä saada korvausta omasta työstään. Vammaisille taiteilijoille on näin tärkeää, että ihmiset ostavat heidän taidettaan, ei säälistä, vaan siitä syystä, että vammaisen taiteilijan taide miellyttää silmää samalla tavalla kuin ei-vammaisen.

Taidetta voi ostaa myös sijoitukseksi

Vammaisten taiteilijoiden taidetta on mahdollista ostaa erilaisilta taidefestivaaleilta, jonka lisäksi erityistaidetta voi ostaa monista taidekaupoista sekä vaihtelevasti internetistä. Vammaisilla taiteilijoilla on myös omia yhdistyksiä, kuten Taidetta ilman käsiä, jonka monet suomalaiset tietävät postikorteista. Vammaisten taide on myös aidointa outsider-taidetta, joka on tullut erittäin suosituksi ympäri maailmaa. Suomessa outsider-taide on erityisesti liittynyt ITE-taiteeseen, joka on lyhennys termistä itse tehty elämä. Tällaisella taiteella ei aiemmin ole ollut juurikaan suurta kaupallista arvoa, mutta nykyisin monien poisnukkuneiden ITE-taitelijoiden taideteokset ovat nousseet pilviin.

Jokainen taidetta joskus ostanut tietää, että taideteokset ovat ainutlaatuisia ja niiden hankkiminen on usein ainutkertaista. Tilaisuuteen pitää toisin sanottuna tarttua välittömästi, mikäli haluaa arvokkaan taideteoksen itselleen. Usein monilla ei välttämättä ole tuona hetkenä lainkaan likvidejä varoja. Onneksi taidetta voi ostaa myös velaksi. Monista pankeista ja rahoituslaitoksista saa vakuudetonta lainaa taiteen ostoon. Lainatarjouksia voi nykyään kilpailuttaa, jolloin hakija saa itselleen kaikkein edullisimman tarjouksen, nopeasti ja vaivatta.